Rohtovirmajuuri

Valeriana officinalis
Valerianaceae -heimo (Virmajuurikasvit)

Valeriaana
Hammasjuuri, karjanruoho, kesänihana, kiroruoho, kissanyrtti, luhtakukka, niittyangervo, raakunvarvas, ukonkukka, virmajuuri, äkkiheinä

Läkevänderot
Valerian
Baldrian

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Rohtovirmajuuri on eteläinen rantojen, puronvarsien ja kosteiden niittyjen monivuotinen kasvi, joka on yleistynyt ihmisen toiminnan tuloksena. Se kasvaa yleisenä vielä Satakunnan ja Etelä-Hämeen korkeudella. Rohtovirmajuuri muistuttaa putkikasveja ja voi niiden tapaan kasvaa lähes ihmisen pituiseksi. Kukinto on muodoltaan viuhko, ja keskikesällä aukeavat kukat ovat väriltään vaaleanpunaiset tai valkoiset. Kukinnon suppilomaisten kukkien ja myöhemmin lenninhaivenellisten siementen perusteella rohtovirmajuuren erottaa helposti putkikasveista. Virmajuurella on hyvin tyypillinen tuoksu, joka johtuu sen sisältämästä isovaleriaanahaposta. Tuoksu muistuttaa jalkahien hajua (samaa yhdistettä on myös jalkahiessä), mutta kollikissojen mielestä haju on lumoava. Se saa kissat piehtaroimaan valeriaanakasvustossa kiimamaisessa hurmoksessa.

Valerianan tieteellinen sukunimi tulee ilmeisesti latinan kielen verbistä valeo, taivutettuna valere. Se tarkoittaa voimakkaana ja terveenä olemista. Suomalainen nimi virmajuuri johtunee kasvin käyttötarkoituksesta: sillä on hoidettu epilepsiaa eli kaatumatautia eli virmaa.

Näköislajit

Rohtovirmajuuren voi sekoittaa helposti samannäköiseen lehtovirmajuureen (Valeriana sambucifolia), joka kasvaa koko Suomessa ollen kuitenkin yleinen vain lounais- ja länsiosissa maata. Paras erottava tuntomerkki on lehtien sivulehdyköiden lukumäärä: rohtovirmajuurella lehdykkäpareja on 7-13 ja lehtovirmajuurella 3-6. Lehtovirmajuuri kasvattaa pinta- ja maarönsyjä, kun taas rohtovirmajuuri on rönsytön. Pieni ja tanakka merivirmajuuri (Valeriana sambucifolia subsp. salina) luetaan lehtovirmajuuren alalajiksi, vaikka se Itämeren rannoilla onkin kehittymässä omaksi lajikseen. Merivirmajuurta tapaa harvakseltaan merenrantantojen niityiltä ja kivikoista. Molempia virmajuurilajeja käytetään rohdoksina.

Käyttö rohtona

Valeriaana tunnetaan vanhastaan rauhoittavana rohtona. Sen 2-3 vuoden juurakoita lisäjuurineen kerätään syksyllä, pestään ja kuivataan miedossa lämmössä. Rohdosta (Radix valerianae) on käytetty hysteriaan, tuskaisuuteen, unettomuuteen, jännityspäänsärkyyn, kouristuksiin sekä vatsavaivoihin. Rohtovirmajuuren juurakko sisältää terpeeneihin kuuluvia valepotriaatti-yhdisteitä, joista osa vaikuttaa rauhoittavasti ja osa mielialaa parantavasti. Myös joillakin haihtuvan öljyn sisältämillä aineilla on rentouttava vaikutus. Suurempina annoksina valeriaana vaimentaa keskushermoston toimintaa ja alentaa verenpainetta. Kaikkia kasvin sisältämiä rauhoittavia ainesosia ja vaikutusmekanismeja ei kuitenkaan tunneta. Valepotriaatit ja myös valereenihappo vaikuttavat kouristuksia laukaisevasti. Uusimpien tutkimusten mukaan rohtovirmajuuren valepotriaatteihin kuuluvat valtraatti-yhdisteet estävät mm. syöpäkasvainten kasvua.

Valeriaanasta voi valmistaa teetä liottamalla juuria muutaman tunnin vedessä tai tekemällä niistä lämmintä haudetta. Sopiva annos rauhoittavaksi rohdoksi on 15 g kuivattua juurta litraan vettä; suoliston kouristuksiin yrttiä voi käyttää kaksinkertaisen määrän. Rohdosta nautitaan kupillinen kolme kertaa päivässä; lapsille annos on puolet pienempi. Valeriaanasta tehty alkoholiuutos eli tinktuura kuuluu monien maiden farmakopeoihin, ja sitä käytetään ainesosana lääkevalmisteissa. Suomessa sitä saa myydä sellaisenaan vain lääkemääräyksellä apteekista. Kasvin sisältämät vaikuttavat aineet hajoavat nopeasti säilytyksen ja rohdosten valmistuksen aikana.

Varoitukset

Valeriaanaa ei ole syytä käyttää suurina annoksina jatkuvasti, sillä se saattaa aiheuttaa mm. päänsärkyä ja ruuansulatusvaivoja.

Viljelyohjeet

Kansanperinne