Mustikka

Vaccinium myrtillus
Ericaceae-heimo (Kanervakasvit)

Koiranmarja, mustikankukka, mustikkainen, mustikkavarsi, mustikas

Blåbär
Blueberry
Heidelbeere

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Mustikka on tuoreiden kangasmetsien ja korpien laji kuusen ohella. Tosin mustikkaa tapaa myös pohjoisen kuivista kangasmetsistä ja tunturipaljakoiden varpukankailta. Emäksisessä maaperässä mustikka ei viihdy, minkä vuoksi se puuttuu lehtokasvillisuudesta. Mustikka kasvaa yleisenä kaikkialla Suomessa sekä suuressa osassa muutakin Eurooppaa. Vaikka mustikka pudottaakin lehtensä talveksi, sitäkin voidaan pitää ikivihreänä varpuna, sillä vihreät varret kykenevät yhteyttämään lehdettöminä. Ilman lumisuojaa vihreät varret kuitenkin kuivuvat ja paleltuvat helposti. Tutkimusten mukaan eteläisen Suomen mustikat ovat kestävämpiä talvituhoja vastaan kuin paksuun lumeen tottuneet pohjoisen mustikat. Myöskin kukkiva mustikka on hallanarka, ja yksi pakkasyö voi tuhota sadon. Toinen satoa alentava tekijä on kukkimisajan sää: viileällä ilmalla kimalaiset ja mehiläiset eivät lennä eikä pölytys onnistu. Vaikka mustikka onkin varjoisten kuusikoiden kasvi, se tuottaa parhaat sadot valoisemmilla paikoilla. Mustikan marjat ovat tavallisesti sinertävänharmaan vahan peittämät, mutta mustia vahapeitteettömiäkin marjoja löytää paikoitellen.

Suomalaisen metsämustikan lisäksi on mahdollista saada satoa pensasmustikoista, jotka ovat amerikkalaista alkuperää. Pensasmustikoiden marjat ovat vähemmän happoisia ja aromikkaita kuin kotimaiset, mutta ne ovat makeita. Ne viihtyvät hyvin samanlaisella kasvupaikalla kuin kotimainen mustikkakin. Korkeat pensasmustikat ovat osoittautuneet kylmänaroiksi, mutta puolikorkeat lajikkeet ovat talvehtineet hyvin ja antaneet satoa. Taimia on myynnissä useista lajikkeista.

 

 

Näköislajit

Juolukkaa (Vaccinium uliginosum) voidaan pitää mustikan matkijana. Lajit eroavat toisistaan lehtien ja varsien perusteella: mustikan lehtien reunat ovat lievästi sahalaitaiset ja varret vihreät ja nelisärmäiset; juolukalla lehdet ovat ehytlaitaiset ja varret harmaat ja liereät.

Käyttö ravintona

Mustikan marjoissa on vain vähän hedelmähappoja, mistä syystä niiden säilyvyys on huono, ja ne on säilöttävä nopeasti. Jos ei halua käyttää sokeria tai säilöntäaineita, pakastaminen ja kuivaaminen ovat hyviä vaihtoehtoja. Marjoja voi syödä sellaisenaan ja käyttää esim. juomina, soseina, jälkiruokina, puuroina ja kuivattuina leivonnassa. Vähäisen happopitoisuutensa vuoksi marjat maistuvat makeilta, vaikka niissä on sokeria melko vähän. A-vitamiinia ja mangaania mustikoissa sen sijaan on runsaasti. Toisen maailmansodan aikana lentäjät söivät mustikoita, koska niiden sisältämän A-vitamiinin tiedettiin parantavan hämäränäköä.

Ruokaohjeet

Ravintoainesisältö

Käyttö rohtona

Sekä mustikan marjoilla että lehdillä on rohdosvaikutuksia. Niistä molemmista voidaan valmistaa keitettä, jota käytetään suuvetenä suun ja nielun tulehduksiin. Kuivattuja marjoja käytetään ripuli- ja suolistorohtona joko keitteenä tai muuna valmisteena. Erityisesti lasten ripulien hoitoon ne ovat suositeltavia. Niitä saa edelleenkin ostaa apteekista. Tuoreet marjat ja niistä tehty mehu vaikuttavat ulostavasti ja parantavat ruuansulatusta sisältämänsä parkkihapon ansiosta. Mustikkamehu on myös hyvä lääke kuumepotilaille. Mustikan lehtien flavoneilla ja antosyanidiineilla on lievä verensokeria alentava vaikutus, ja niistä valmistettua teetä suositellaankin diabetesta sairastaville. Marjojen antosyanidiinien on eläinkokeissa todettu suojaavan verisuonistoa ja estävän turvotusta. Tuoreet ja kuivatut marjat sopisivatkin hyvin verisuonivaivoista ja verenkiertohäiriöistä kärsivien ruokavalioon.

Varoitukset

Mustikan lehdissä on oksaalihappoa, joten ne eivät sovi munuaistautisille.

Kansanperinne

Kauppayrtti