Kurkkuyrtti

Borago officinalis
Boraginaceae-heimo (Lemmikkikasvit)

Purasruoho

Gurkört
Borago
Boretsch

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Kurkkuyrtti on karheakarvainen yksivuotinen yrtti, joka maistuu nimensä mukaisesti hiukan kurkulta. Se on kotoisin Välimeren alueelta, mistä se on levinnyt lähes koko Eurooppaan. Suomessa sitä voi löytää villiintyneenä luonnosta. Pohjoismaissa kasvia on viljelty vanhoissa yrttitarhoissa jo vuosisatoja sitten. Kurkkuyrtti on sekä koriste-, salaatti- että maustekasvi. Vaikka se on yksivuotinen, siitä saa nauttia joka kesä sen jälkeen, kun sitä on kerran kylvänyt puutarhaansa. Kasvi siementää itse itsensä erittäin tehokkaasti ja putkahtaa aina esiin jostakin seuraavana kesänä. Kurkkuyrtti on erinomainen mesikasvi.

Käyttö ravintona

Kurkkuyrtin nuoria pehmeitä lehtiä voi käyttää tuoreena salaateissa tai kuumennettuna pinaatin tapaan. Koska lehdet ovat piikkikarvaisia, ne kannattaa silputa aivan pieneksi salaattia varten. Suuria lehtiä voi käyttää erilaisten kääryleiden kääreiksi, kunhan ne on ensin kastettu kiehuvaan veteen lehtien ja piikkien pehmentämiseksi. Varretkin ovat syötäviä, mutta ne on kuorittava ennen käyttöä. Kurkkuyrtti sopii erityisesti peruna-, kaali- ja papuruokiin sekä kalaruokiin ja munakkaisiin. Kukat käyvät hyvin koristeeksi salaatteihin, voileipien päälle, kakkuihin, juomiin ja myös lämpimiin ruokiin. Niitä voi myös pakastaa jääkuutioiden sisään. Kukat kannattaa irrottaa kasvista ilman kukkapohjusta, jolloin ei ole haittaa pohjuksen ja varren piikikkäistä karvoista. Kun kukkia kanderataan kastamalla ne munanvalkuaiseen ja kierittelemällä sen jälkeen pölysokerissa, niistä saadaa hienoja lakastumattomia kakunkoristeita. Kuivatut lehdet ja kukat käyvät hyvin yrttiteesekoituksiin

Ruokaohjeet

Käyttö rohtona

Rohtona käytetään kasvin kukkia ja lehtiä sekä siemenistä puristettua öljyä. Purasruoho sisältää runsaasti mineraalisuoloja. Sillä on hien- ja virtsaneritystä lisäävä vaikutus, ja sitä onkin käytetty mm. reumaattisten vaivojen hoitoon, munuais- ja rakkotulehduksiin sekä "verta puhdistavana" rohtona. Siemenöljyn sisältämä gammalinoleenihappo (GLA) vaikuttaa edullisesti ihoon ja hormonitoimintaan. Sitä on kurkkuyrtin siemenissä jopa enemmän kuin helokin tai mustaherukan siemenissä. Keskiajalta lähtien kurkkuyrtti on ollut iloa tuovan ja masennusta poistavan yrtin maineessa. Murskatuilla lehdillä voi hoitaa ihottumia, palohaavoja ja turvotuksia.

Varoitukset

Koska kurkkuyrtti sisältää jonkin verran haitallisesti vaikuttavia pyrrolitsidiinialkaloideja, sen kuivattuja lehtiä ja kukkia saa myydä ainoastaan apteekista. Pyrrolitsidiinialkaloidit voivat aiheuttaa pitkäaikaisessa käytössä suurina annoksina maksavaurioita.

Viljelyohjeet

Kansanperinne