Syra
Sorrel
Ampfer
Rumex spp.
Polygonaceae -heimo (Tatarkasvit)
Hapankaali, hierukka, kiloruoho, kissansuolake, koiransuolake, kusisuolake, muikiainen, muiliainen, muikuheinä, peltosuolake, ruskoruoho, siansuolake, suolaheinä, suolakas, suolake, suolakka, suolakukka, suolaruoho, virnasruoho
Syra
Sorrel
Ampfer
Piirroskuva suurempana
Valokuva
Suolaheinät ovat koko Suomessa yleisiä monivuotisia ruohoja. Ne kukkivat touko-heinäkuussa: hedeyksiöiden kukat ovat punertavat ja heteet keltaiset, emiyksilöissä kukat ovat purppuranpunaiset. Lajinimet "acetosa" ja "acetosella" ovat johdoksia latinan sanasta "acetum", etikka.
Niittysuolaheinä (Rumex acetosa; piirroskuvassa yllä) on niittyjen ruoho, vaikka alkuperäisempiä kasvupaikkoja ovat kosteat lähteiköt, puronvarret ja pensastot. Lehdet ovat nuolityviset ja varsi punertava. Edellistä muistuttava ahosuolaheinä (Rumex acetosella, myös valokuvassa) on kooltaan paljon pienempi. Kasvit erottaa myös lehtien tyviosien perusteella, sillä ahosuolaheinällä lehtien tyviliuskat ovat kääntyneet ulospäin, eli lehdet ovat muodoltaan keihäskantaiset. Tosin laji on melko muunteleva, ja lehtien tyviliuskat voivat puuttuakin. Ahosuolaheinä kasvaa kuivemmilla tienvarsilla ja joutomailla kuin isokokoisempi lajitoverinsa. Pellolla runsas ahosuolaheinän kasvusto osoittaa maan olevan hapanta, sillä kasvi menestyy vain happamassa maaperässä. Ahosuolaheinän alkuperäisiä kasvupaikkoja ovat kalliot ja rantahietikot.
Lajit muistuttavat niin paljon toisiaan, ettei niitä ole kansan keskuudessa juurikaan eroteltu. Kummastakin lajista on olemassa eri rotuja: Lapin tunturiniityillä ja -pensaikoissa kasvaa niittysuolaheinän alalaji lapinsuolaheinä (Rumex acetosa subsp. lapponicus), ja ahosuolaheinästä on olemassa oma rentokasvuinen ja kaitalehtinen alalajinsa kaitasuolaheinä (Rumex acetosella subsp. tenuifolius), joka lienee yleinen koko maassa. Maastamme löytyy vielä muitakin suolaheinälajeja, tosin melko harvinaisia.
Niittysuolaheinästä on olemassa viljelty muoto tarhasuolaheinä (Rumex acetosa var. hortensis), jota käytetään erityisesti Ranskassa keittovihanneksena. Myös harvinaisempaa harmaalehtistä kipsisuolaheinää (Rumex scutatus) viljellään lehtivihanneksena.
Suolaheinien lehdet maistuvat happamen suolaiselta, mikä johtuu kaliumoksalaatista, oksaalihapon vesiliukoisesta suolasta. Oksaalihapon vuoksi suolaheiniä pidetään lievästi myrkyllisinä. Lehtiä voi kuitenkin käyttää pieniä määriä esim. salaateissa ja ryöpättynä enemmänkin. Oksaalihappo neutraloituu vaarattomaksi, kun samalla aterialla nautitaan maitotuotteita, ja ryöppäyksessä oksaalihappo liukenee keitinveteen. Varsinkin Ranskassa suolaheinää on käytetty paljon ruuanvalmistuksessa, ja suolaheinäkeitto on siellä kuuluisa ruokalaji. Parhaimmillaan suolaheinät ovat alkukesästä ennen kukintaa, jolloin oksalaattipitoisuuskin on alhaisempi.
Suolaheinien lehdillä lappalaiset ovat hapattaneet maitoa, jolloin siitä on saatu pitkään säilyvää.
Käyttö rohtona
Rohtona käytetään lehtiä, versonlatvoja ja juurta. Kasvilla on ulostava ja virtsaneritystä lisäävä vaikutus. Se myös lisää ruokahalua ja parantaa ruuansulatusvaivoja. Juurissa oleva emodiini laajentaa verisuonia, estää hylkimisreaktioita kudossiirrännäisissä ja torjuu mutaatioita. Koska suolaheinä sisältää melko paljon C-vitamiinia, sitä on käytetty myös keripukin torjuntaan. Ulkoisessa käytössä hauteina kasvilla on ollut merkitystä ihosairauksien hoidossa.