Malvat

Malva spp.
Malvaceae-heimo (Malvakasvit)

Kiiltomalva: katinjuusto, katinnauris, kissanjuusto, metsämalva

Malva
Mallow
Malvel

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Malvat ovat yksi-, kaksi- tai monivuotisia ruohoja. Malvojen sinipunaisissa tai valkoisissa kukissa terälehdet ovat lanttokärkisiä ja kapenevat tyveä kohti Muiden malvakasvien heimon edustajien tavoin malvoille on tyypillistä alaosastaan yhteen kasvaneet heteet, jotka ympäröivät tupen tavoin emin vartaloa. Latinankielinen suvun nimi malva tarkoittaa pehmeää ja viittaa lehtien pehmeyteen.

Kiiltomalva (Malva sylvestris; valokuvassa) kasvaa luonnossa joutomailla Välimeren alueella. Suomessa kiiltomalvaa kasvatetaan yksivuotisena koriste- ja rohtokasvina, mutta sitä voi löytää luonnostakin satunnaisesti esim. lastauspaikoilta. Kasvilla on karvainen pysty varsi ja violettiin vivahtavat vaaleanpunaiset kukat, joiden terälehdissä on tummemmat suonet. Kiiltomalva on ollut tärkeä rohtokasvi ja myös ravintokasvi. Sittemmin rohtokäyttö on vähentynyt rohtosalkoruusun (Althaea officinalis) käytön yleistyessä. Keskiajalla kiiltomalvasta käytettiin nimeä "omnimorbia", mikä tarkoittaa kaiken parantavaa.

Kiiltomalvaa suuresti muistuttavaa maurinmalva (Malva mauritania, Malva sylvestris subsp. mauritaniana) on kotoisin Algeriasta, missä se kasvaa monivuotisena. Meillä sitä viljellään yksivuotisena rohdos-, koriste-, maisemointi- ja mesikasvina.

Muutamia malvalajeja kasvatetaan edellisten lisäksi koristekasveina puutarhoissa. Näitä ovat monivuotiset myski- (Malva moschata) ja ruusumalva (Malva alcea; piirroskuvassa), joilla molemmilla on ruusunpunaiset kukat. Niitä voidaan tavata myös luonnosta puutarhakarkulaisina. Myskimalvan lehdissä on vieno myskimäinen tuoksu. Malvoille läheistä sukua ovat koristekasveina viljellyt jalomalvat (Sidalce spp.) sekä malvikit (Lavatera spp.).

Satamissa ja lastauspaikoilla kasvavat harvinaisina satunnaistulokkaina luonnonvaraiset kylämalva (Malva pusilla) ja katinjuustomalva (Malva neglecta).

Käyttö ravintona

Katinjuustomalvan sekä myös kiiltomalvan raakoja hedelmiä voi käyttää vihannesten tapaan esim. salaateissa. Nimensä katinjuustomalva on saanut kolmiomaisesti asettuneista lohkohedelmistään. Kiiltomalvan lehtiä on käytetty aiemmin keitettynä vihannesten tapaan, ja kasvi kuuluu edelleenkin arabien juhlaruokien raaka-aineisiin. Malvojen kukkia käytetään paitsi teeyrtteinä myös antamaan väriä erilaisille juomille.

Käyttö rohtona

Kiiltomalvan ja maurinmalvan kukissa ja lehdissä on runsaasti lima-aineita ja flavonoideja; kukkien väriaineet sisältävät mm. malviini-antosyanideja sekä P-vitamiineja. Näitä malvoja käytetään erityisesti hengitysteiden limakalvojen tulehduksissa limaa irrottavana rohtona. Kukista tehdään kurlausvettä kurkunpään ja suun tulehduksiin. Sopiva päiväannos rohdosta on n. 5 g. Malvat soveltuvat myös iho- ja silmätulehdusten sekä kuivan ihon hoitoon. Malvan lehdissä on kohdun supistuksia aiheuttavaa oksitosiinia, ja niillä on myös lievä ulostava vaikutus.

Kaupoissa myytävänä oleva malvatee on tehty malvakasveihin kuuluvan trooppisen teehibiskuksen (Hibiscus sabradiffa) kukista, eikä sillä ole rohdosvaikutuksia.

Varoitukset

Malvan lehtien runsas käyttö voi aiheuttaa kohdun supistelua.