Maahumala

Glechoma hederacea
Lamiaceae-heimo (Huulikukkaiskasvit )

Katinnäre, Ketokänni

Jordreva
Ground Ivy
Gundelrebe, Gundermann

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Maahumala on karvainen monivuotinen matala ruoho, jolla on miellyttävän aromaattinen tuoksu. Sinipunertavat kukat sijaitsevat lehtihangoissa; ne avautuvat 2-4 kukan ryhminä jo touko-kesäkuussa. Maahumala kasvattaa pitkiä maanmyötäisä rönsyjä, joiden avulla se leviää nopeasti laikkumaiseksi kasvustoksi. Alkuperäisenä se kasvaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa se on alkuperäinen korkeintaan Lounais-Suomessa; muualle se lienee levinnyt viljelykarkulaisena. Kasvi on yleinen Etelä-Suomen puutarhoissa, rehevissä metsissä ja rannoilla harvinaistuen pohjoiseen päin mentäessä. Suomalaisen nimensä maahumala on saanut joko käytöstään oluen mausteena tai rönsymäisen kasvutapansa perusteella. Jos maahumalan juurenpätkiä on pihaan siirrettyjen puiden tai pensaiden mullassa, siitä saa helposti uuden kasvin nurmikolleen. Maahumala sopii hyvin kasvatettavaksi maan peittokasvina. Helsingin yliopiston puutarhatieteen laitoksen kokeissa se todettiin peittokyvyltään parhaaksi tutkituista kasveista, sillä se on kasvutavaltaan rehevä ja nopeakasvuinen, ja se sopeutuu niin valoon kuin varjoonkin. Lisäksi sillä on erinomainen talvenkestävyys, ja se sietää tallausta. Lehdiltään se on oikeastaan ikivihanta, mikä vielä lisää peittoarvoa vähälumisilla paikoilla. Maahumala sopii hyvin peittokasviksi puille, pensaille ja vahvakasvuisille perennoille sekä aluskasviksi sipuli- ja mukulakasveille. Parhaiten se viihtyy tuoreessa ravinnepitoisessa ja runsasmultaisessa maassa. Kasvia on helppo lisätä rönsyistä ja pistokkaista. Maahumala sopii amppelikasviksikin.

Käyttö ravintona

Maahumalan kirpeän aromikkaita lehtiä voi käyttää mausteena esim. salaatinkastikkeissa, keitoissa ja muhennoksissa. Tärkeä merkitys maahumalalla on ollut oluen kirkastamisessa ja maustamisessa aina 1700-luvulle asti, jolloin oikea humala syrjäytti sen.

Käyttö rohtona

Rohdoksena käytetään kasvin kukkivia versonlatvoja. Keskiajalla Pyhä Hildegard suositteli maahumalaa yskän ja haavojen hoitoon. Kasvilla onkin yskää lievittävä ja limaa irrottava vaikutus, joka perustuu lähinnä marrubiini-karvasaineeseen. Sitä käytetään rohdoksi flunssan ja astman ärsyttämien keuhkoputkien hoitoon. Euroopassa sitä on käytetty myös masennusta lievittävänä rohtona sekä nuuskana päänsärkyyn. Maahumalan karvasaineilla on ruokahalua ja ruuansulatusta parantava vaikutus. Kasvin keitteeseen kastetulla kääreellä voidaan hoitaa haavoja ja mustelmia.

Varoitukset

Maahumalan haihtuvan öljyn sisältämä pinokamfoni on myrkyllistä suurina annoksina. Tämän vuoksi kasvin sisäisessä käytössä on oltava varovainen.