Stenbär, stenhallon
Roebuck-berry (Stone bramble)
Steinbeere
Rubus saxatilis
Rosaceae-heimo (Ruusukasvit)
Hillikka, hämmähillukka, illukka, kissanlillukka, kissanmarja, kivilillukka, liisanlillukka, lillikka, lillu, lillunmarja, limpsikka, linnikka, linnukka, linnunmarja, lintikka, lintti, lintukka, neitsenmarja, ruotukka, ämmänhillikkä, ämmänlillikka, ämmänlitukka, ämmänviinamarja
Stenbär, stenhallon
Roebuck-berry (Stone bramble)
Steinbeere
Piirroskuva suurempana
Valokuva
Lillukka on koko Suomessa yleinen 10-30 cm korkea monivuotinen rönsyilevä kasvi. Se kasvaa monenlaisilla kosteilla kasvupaikoilla mutta myös kivikoissa ja kalliorinteillä. Rönsyt voivat kasvaa pituutta jopa 3,5 metriä kesässä. Ne juurtuvat nivelkohdistaan ja itsenäistyvät omiksi yksilöikseen. Valkoiset kukat muodostuvat lyhyihin pystyversoihin. Suvun latinalainen nimi Rubus tarkoittaa punaista ja lajinimi saxatilis kivikossa kasvavaa. Lillukan kansanomaiset nimet kertovat kasvin vähäisestä arvostuksesta. Marjat, tai oikeastaan hedelmät, ovat kerrottuja luumarjoja, jotka suurten kiviensä ja pienen kokonsa vuoksi ovat melko vähän hyödynnettyjä. Marjojen maku on kuitenkin aivan hyvä. Lillukka risteytyy luonnossa lähisukulaisensa mesimarjan kanssa. Jälkeläiset, mesilillukat, ovat mesimarjan näköisiä, mutta rehevämpiä ja kukiltaan vaaleanpunaisia ja suurempia. Hedelmiä niihin ei tule, joten lisääntyminen on ainoastaan kasvullista. Mesilillukat ovat Pohjois-Suomessa paikoitellen yleisempiä kuin vanhempansa, mutta Etelä-Suomesta niitä löytää harvemmin.
Koska lillukka on kaunis kasvi ja sillä on upea syysväri, se soveltuu hyvin kasvatettavaksi puutarhassa esim. puiden ja pensaiden alustoissa tai kivikoissa ja soraikoissa. Se tyytyy vähään ja menestyy yhtä hyvin varjossa kuin auringossakin. Se muodostaa tiheän rönsykasvuston ja peittää maanpinnan tehokkaasti. Lillukka on helppo siirtää luonnosta.
Mesimarja (Rubus arcticus) muistuttaa lehdiltään lillukkaa, mutta eroaa siitä helposti punaisten kukkiensa ja rönsyttömien versojensa ansiosta. Jonkin verran lillukkaa muistuttaa myös ahomansikka (Fragaria vesca). Erottavana piirteenä ovat mm. ahomansikan yhteen kertaan sahalaitaiset lehdet; lillukalla lehdet ovat toistamiseen terävästi sahalaitaisia.
Pula-aikoina lillukan marjoista on tehty kiisseleitä, mehuja ja hilloja. Nykyisin niitä ei juuri käytetä. Marjat käyvät kyllä hilloksi, kunhan kivet siivilöidään pois. Hyytelö valmistetaan puristetusta mehusta, johon lisätään marjoja vastaava määrä sokeria. Teeyrttinä lillukka on satoisa ja hyvänmakuinen, joten sen lehtiä kannattaisi kerätä varastoon talven varalle. Varsinkin hiostetut lehdet ovat mitä parhainta teeainesta.