Orvokki-nimi on johdettu samaan tapaan kuin kaunokki tai talvikki. Elias Lönnrot käytti kehittelemäänsä orvokki-nimeä kasviossaan 1860. Vielä 1800-luvun alussa kasvi tunnetiin kolmikukkana. Tillandzin kasviluettelossa vuonna 1683 Viola tricolorin nimenä oli Colmi Cuckainen. Helposti ei huomaa että orvokki on johdettu sanasta orpo. Orpoon viittasivat myös kasvin kansanomaiset nimet: sitä on sanottu orvonkukaksi tai orpolapsenkukaksi.

Länsi-Suomessa kukka tunnettiin ruotsin kielen mallin mukaan äitipuolenkukkana. Nimi juontuu kukan muodosta, joka on innoittanut seuraavan tarinan, jota kerrotaan ympäri Eurooppaa: kukan alimpaa terälehteä on pidetty äitipuolena joka istuu kahdella tuolilla eli verholehdellä; keskimmäiset lehdet ovat omia lapsia, jotka istuvat omilla tuoleillaan; ylimpänä ovat lapsipuolet, jotka jakavat keskenään yhden verholehden. Toisen käsityksen mukaan kasvin nimen tausta ei ole näin dramaattinen. Kasvin varhainen nimi on muistuttanut ääntämykseltään indoeurooppalaista äitipuolta tarkoittavaa sanaa. Alunperin nimi lienee juontunut sinistä tarkoittavasta sanasta.

Keto-orvokista on kerrottu myös seuraavaa legendaa: keto-orvokilla oli aikoinaan ihana tuoksu, joka huokutteli poimijoita. Kukkien kerääjät talloivat samalla kuitenkin viljapeltoja, joissa orvokki kasvoi rikkaruohona. Niinpä orvokki pyysi, että Jumala ottaisi tuoksun pois, jotta vilja säästyisi. Pyyntö toteutui ja kukalle annattiin tuoksun tilalle Pyhän kolminaisuuden värit kulta, valkea ja violetti. Viola odorata eli tuoksuorvokki on edelleen yksivärinen - keto-orvokkia sinisempi ja tuoksuva.

ROHTONA:

Keto-orvokkia on kiitelty avulliseksi myös muissa pääruvissa ja useissa taudeissa kuten ruusussa, luuvalossa, savipuolissa, kavissa tai pahoissa haavoissa. "On ulostuttava ja veren raitistuttava." Naantalin keskiaikaisessa luostarikirjassa suositeltiin orvokinlehtiä muserrettuna hunajaan hoidoksi hilseilyyn ja päärupeen.

Keto-orvokki on ollut maineikkaimpia rohtoyrttejä 1800-luvun alussa. Teho maitorupeen on tunnettu jo 1770-luvulla. Asiantuntijat olivat jo tuolloin löytäneet kasville monta sopivaa rohtokäyttöä. Keto-orvokkiuutteen tiedettiin auttavan lasten tavallisimmissa ihosairauksissa, jopa äidinmaidon välityksellä. Svensk Botanik vuodelta 1803 luetteli myös seuraavat vaivat, joihin keto-orvokkirohtojen tiedettiin auttaneen: rupi, tukehduttava yskä, ihottuma, kapi, sinertymiä sisältävä kasvannainen, ruusu, reumatismi, kihti, akne, tietyt sukupuolitaudit ja kaatumatauti.

Myös Lönnrot kehotti käyttämään kasvia pienten lasten maitorupeen. Ohjeen mukaan keto-orvokkia liotetaan maidossa ja nautitaan teelusikoittain tai tehdään keite tai tee. Keite valmistetaan kourallisesta kuivattuja kasveja, jotka kiehautetaan puolessa tuopillisessa vettä. (Vanhana tilavuusmittana tuoppi vastasi noin 1,3 litraa.) Sitä nautitaan sitten joka päivä. Pienten lasten annostus oli pienempi. Keto-orvokin saattoi Lönnrotin mukaan antaa myös myös kuivana hienonnettuna tai "rieskassa" keitettynä aamuin illoin siihen asti kun rohtuma on parantunut.

Tavallisesti keto-orvokkia käytettiin veteen tai maitoon keitettynä. Makua saatettiin parantaa fenkolilla tai korianterilla, ainakin ruotsalaiset tunsivat nuo mausteet. Keto-orvokista tehtiin myös uutetta ja pillereitäkin.