Karpalo

Vaccinium oxycoccos, Vaccinium microcarpum
Ericaceae -heimo (Kanervakasvit)

Karpale, Kalpare, Kirsimarja, Kurjenkarpalo, Kurjenmarja, Narinruoho

Tranbär
Cranberry
Moosbeere

Piirroskuva suurempana

Yleiskuvaus

Suomen soilla kasvaa kaksi eri karpalolajia: isokarpalo (Vaccinium oxycoccos) ja pikkukarpalo (Vaccinium microcarpum). Molemmat lajit menestyvät koko Suomessa, mutta pikkukarpalo on yleisempi pohjoisessa, ja aivan pohjoinen Lappi on sen yksinomaista asuinaluetta. Jos puhutaan pelkästä karpalosta, tarkoitetaan aina suurempimarjaista isokarpaloa. Kasvupaikkansa puolesta karpalot eroavat toisistaan: pikkukarpalo viihtyy vähemmän vetisillä mättäillä, kun taas isokarpaloa löytää märästä sammalikosta. Karpaloiden varret siron kaksirivisine lehtineen suikertavat pitkin sammalikon pintaa. Pikkukarpalon lehdet eroavat pienemmän kokonsa lisäksi myös kolmiomaisemman muotonsa puolesta isokarpalosta. Lehdet pysyvät vihreinä koko kaksivuotisen elämänsä.

Tähtimäiset vaaleanpunaiset karpaloiden kukat avautuvat kesä- heinäkuussa. Niiden parhaita pölyttäjiä ovat kimalaiset. Kesän edetessä kukkaperät taipuvat sammalta kohti ja vihreä marja jää sammalen pinnalle kypsymään. Ensimmäisten yöpakkasten jälkeen syys-lokakuussa marjat ovat kypsiä. Marjojen koko vaihtelee alueittain ja kasvustoittain pallomaisesta pitkulaiseen. Koska karpalot sisältävät runsaasti hyytelöainetta eli pektiiniä, ne ovat kypsinäkin kovia. Marjojen syksyinen happamuus johtuu lähinnä sitruunahaposta. Talven kuluessa pektiinin ja happojen pitoisuus alenee ja sokeripitoisuus kasvaa, jolloin marjat pehmenevät ja makeutuvat. Koska karpalot sisältävät puolukoiden lailla runsaasti bentsoehappoa, ne myös säilyvät hyvin aivan sellaisenaan. Luonnostakin niitä voi poimia vielä keväällä lumen sulamisen jälkeen. Säilymistä luonnossa voivat kuitenkin verottaa karpaloihin mieltyneet linnut ja myyrät. Pikkukarpalon sadot ovat melko merkityksettömiä marjojen pienen koon vuoksi, mutta isokarpalon sadot märillä avosoilla ja nevoilla saattavat olla useita satoja kiloja hehtaarilta. Tosin suuri osa Suomen karpalosoista on tuhottu ojittamalla, vaikka marjasadon arvo olisi korkeampi kuin suolle mahdollisesti kasvavan puuston arvo.

Suomessa on kokeiltu tavallisen karpalon lisäksi myös pohjoisamerikkalaisen pensaskarpalon (Vaccinium macrocarpon) viljelyä. Martat ovat valinneet karpalon vuoden 1999 nimikkomarjaksi.

Käyttö ravintona

Karpaloita voi käyttää kaikessa siinä missä puolukoitakin eli mehujen, hyytelöiden, hillojen, kiisseleiden ja nektareiden valmistuksessa. Erilaisiin juomiin, mm. likööreihin, karpalon aromi sopii erinomaisesti. Karpalomakeisia on tehty kastamalla marjat munanvalkuaiseen ja kierittämällä ne sitten pölysokerissa.

Ravintoainesisältö

Käyttö rohtona

Rohdoksi käytetään lähinnä tuoreita marjoja ja joskus myös lehtiä teen muodossa. Marjat sisältävät kohtalaisesti C-vitamiinia, ja niitä onkin käytetty keripukin torjuntaan. Muutama lasillinen karpalomehua vahvistaa tehokkaasti esim. kuumepotilaiden yleiskuntoa. Marjoja käytetään myös parantamaan mahan ja suoliston toimintaa sekä vähähappoisen vatsan hoitoon. Karpalosiirappi kuuluikin ennen apteekkien myymiin vatsarohtoihin. Karpalomehun ja punajuurimehun sekoitusta on käytetty verenpainetaudin ja verisuonikouristusten hoitoon. Lasten sammasta on hoidettu rikki puristetuilla karpalonmarjoilla. Lehdillä ja marjoilla on limakalvoja supistava ja virtsaneritystä lisäävä vaikutus; niitä käytetäänkin munuais-, rakko- ja virtsatievaivoihin. Karpalojuomat sopivat antibiootti- ja sulfahoidon tueksi, sillä ne edistävät lääkkeiden vaikutusta munuaistulehduksen hoidossa.