Karhunputki

Angelica sylvestris
Apiaceae-heimo (Sarjakukkaiskasvit)

Huilupuu, ihmisenputki, karhunyrtti, putki, rytiputki, seppele, soittoputki, ukontorvi

Skogspipa, strätta
Wild Angelica (Angelica)

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Karhunputki on maamme lehtojen ja korpien alkuperäiseen kasvilajistoon kuuluva monivuotinen putkikasvi. Se kasvaa meillä yleisenä lähes koko maassa Lappia lukuunottamatta. Alkuperäisillä kasvupaikoilla sitä tapaa yksitellen tai pieninä ryhminä, mutta ihmisen toiminnan myötä syntyneillä aukioilla sen kasvusto voi olla laaja-alaisempi. Ihminen onkin auttanut karhunputken leviämistä melkoisesti hakkaamalla metsiä ja muokkaamalla maata.

Hyvällä kasvualustalla karhunputki voi kasvaa parimetriseksi. Ontto varsi on yläosastaan karvainen ja yleensä punertava. Hernepyssyjen valmistukseen tanakat varret ovat hyvää materiaalia. Alimmat lehdet voivat kasvaa helposti yli puolen metrin pituisiksi. Lehtiruodit ovat päältä uurteiset. Pienemmissä ylälehdissä on kookkaat pullistuneet lehtitupet, jotka suojaavat kehittyviä kukintoja. Karhunputki jaksaa kukkia vasta noin kymmenvuotiaana, minkä jälkeen se siemensä levitettyään ja siten tehtävänsä täytettyään kuolee. Kukinnot koostuvat puolipallomaisista pikkusarjoista ja nämä edelleen pienistä yksittäisistä kukista, joissa on runsaasti mettä ja imelä tuoksu. Kukkiva karhunputkikasvusto houkutteleekin puoleensa runsaasti erilaisia hyönteisiä. Ylimmät ja suurimmat latvakukinnot aukeavat ensiksi elokuussa; tämän jälkeen kukinta jatkuu pienemmissä sivukukinnoissa.

Näköislajit

Eniten karhunputkea muistuttaa pohjoinen väinönputki (Angelica archangelica), joka eroaa siitä lähinnä lehtien päätölehdyköiden liuskaisuuden, varren yläosan karvattomuuden ja lehtiruotien uurteettomuuden perusteella. Karhunputken kukat vivahtavat punaiseen tai valkoiseen kun taas väinönputkella ne ovat selvästi vihreät. Laajoja kasvustoja muodostavan syötävän vuohenputken (Aegopodium podagraria) saattaa myös sekoittaa karhunputkeen. Vaarallisissa myrkkykasveissakin on karhunputkea muistuttavia lajeja, mm. rannoilla vedenrajassa kasvava myrkkykeiso (Cicuta virosa), joka sisältää kuolettavan myrkyllistä kikutoksiinia. Myrkkyä on erityisesti lokerollisessa juurakossa. Toinen myrkyllinen putkikasvi on Etelä-Suomessa harvinaisena kasvava myrkkykatko (Conium maculatum), joka poikkeaa karhunputkesta liuskaisten lehtien, varren punaisten täplien ja hedelmien kyhmyisten harjujen perusteella. Sitä voi huonolla onnella erehtyä käyttämään esim. hernepyssyn materiaalina karhunputken asemesta.

Nimistöllistä sekaannusta saattaa aiheutta ukonputki (Heracleum sphondylium), jota nimitetään useissa eri kielissä karhunputkeksi.

Käyttö ravintona

Karhunputken nuoria versoja ja lehtiä voi syödä salaateissa, voileivillä sekä ruuissa pinaatin tapaan suolavedessä keitettynä. Varsiakin voi lisätä ruokiin ja niistä voi tehdä myös hilloa. Karhunputki on "köyhän miehen versio" väinönputkesta; se sisältää vähäisempiä määriä samoja aromiaineita kuin väinönputki. Karhunputken siemeniä on käytetty alkoholijuomien mausteena.

Käyttö rohtona

Rohtona voidaan käyttää karhunputken juurta, lehtiä tai lohkohedelmiä. Kasvin sisältämillä kumariiniyhdisteillä ja haihtuvalla öljyllä on ruuansulatusta edistäviä, kouristuksia laukaisevia ja ilmavaivoja ehkäiseviä vaikutuksia. Höyryhengitettynä karhunputkitee avaa hengitysteitä. Rohtovaikutukset ovat samanlaiset mutta heikommat kuin väinönputkella. Ulkoisesti käytettynä kasvilla on desinfioiva vaikutus. Kuivista hedelmistä on jauhettu pulveria, jolla on hävitetty täitä hiuksista.

Varoitukset

Koska putkikasvien heimossa on vaarallisia karhunputken näköisiä myrkkykasveja, karhunputki on ehdottomasti tunnettava, ennen kuin sitä hyödyntää millään tavoin.

Muu käyttö

Värikasvina karhunputkesta saadaan kullankeltaista väriä.