Basilika, reseptit

Basilikakastike l. Pesto

1 dl hasselpähkinöitä
2 dl tuoretta persiljaa
2 dl tuoretta basilikaa
3-4 valkosipulinkynttä
1 dl öljyä
2 dl hienoksi raastettua emmental-juustoa
ripaus mustaa pippuria

Monitoimikone tai tehosekoittaja on hyvä apulainen tämän kastikkeen valmistamisessa. Hienonna koneessa ensin pähkinät. Lisää joukkoon vähän rouhittuna persilja ja basilika ja hetken kuluttua valkosipulinkynnet. Kaada öljy ohuena nauhana hienojakoisen massan joukkoon koneen käydessä koko ajan. Lisää lopuksi juustoraaste ja pippuriripaus. Tarjoa keitetyn pastan kera.
Marttaliiton julkaisu: Vähemmän suolaa enemmän yrttejä

Basilikaöljy

0,6 dl hienonnettua basilikaa
4 dl oliiviöljyä

Basilika ja hiukan öljyä laitetaan tehosekoittajaan. Konettta käytetään 5 sekunttia ja loppuöljy lisätään joukkoon. Säilytettään puhtaassa pullossa jääkaapissa. Pysyy hyvänä pari viikkoa. Öljyä käytetään salaatin kastikkeissa ja se sopii myös pizzan voiteluun ennen paistamista.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.

 

Tomaatti-basilikakastike

6 tomaattia kuorittuna ja pilkottuna
2 valkosipulin kynttä muserettuna
0,3 dl ( 2 rkl) oliiviöljyä
0,45 dl (3 rkl) hienonnettua basilikaa (1 rkl kuivattuna)
6 anjovisfilettä
pippuria

Tomaatteja ei tarvitse kuoria, kuituahan siinä menetetään. Jos haluat kuoria pidä tomaatteja hetki kuumassa vedessä ja vedä kuoret pois.

Valkosipulit kuullotetaan öljyssä, tomaati ja anjovis lisätään, keitetään kannen alla 10 minuuttia. Basilika lisätään, keitetään 2 minuuttia.
Kastiketta tarjotaan mm. makaroniruokien, kanan ja lihapullien kanssa.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.

Yrttitilan tomaattipaistos

450 g tomaatteja viipaleina
0,45 dl (3 rkl) hienonnettua basilikaa (1 rkl kuivattuna)
2 keltasipulia viipaleina
2 rkl voita
2,5 dl korppujauhoja

Paistosvuoka voidellaan, tomaatit, basilika ja sipulit kerrostetaan sekä maustetaan hiukan suolalla ja pippurilla. Korppujauhot levitettän pinnalle, samoin voi pieninä nokareina. Paistetaan 50 minuuttia 175-200 asteessa.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.

Basilikakääryleet grillissä

400-500 g naudanjauhelihaa
1,5 tl kuivattua basilikaa
8 ohutta siivua savustettua kinkkua ( n. 125 g)
2-3 rkl grilliöljyä tai soijaöljyä

Jauheliha maustetaan basilikalla ja seoksesta tehdään 16 pitkä lihapullaa. Kinkkuviipaleet leikataan keskeltä kahtia ja kääritään lihapullien ympärille . kiinnitetään hammastikuilla. Kääröt voidellaan grilliöljyllä. Kääryleitä paistetaan lämpimässä grillissä muutamia minuutteja. Käännetään ja paistaan kypsiksi. Jos kääryleet vamistetaan hyvissä ajoin ennen ruokailua, pidetään ne jääkaapissa ennen grillaamista.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.

Basilikanlehtikääryleet

Mammuttibasilikan lehtiä
200 g keitettyä lohta
100 g kuorittuja katkarapuja silputtuna
1 kananmuna
1 rkl kerma-vesiseoksessa liotettua, haarukalla hienonnettua valkeaa leipää
2 tl tilliä silputtuna
(2 murskattua valkosipulinkynttä)

Kastike:
kuivaa valkoviiniä
kermaa

Kasta basilikanlehdet kiehuvaan veteen. Täytä ne lohi-katkarapumassalla. Lado kääryleet uunivuokaan, pane kastikkeeksi hiukan kiehuvaa vettä, valkoviiniä ja kermaa. Kypsennä 200 asteessa uunissa 10-15 minuttia valellen niitä välillä kastikkeella. Mikroaaltouunissa 2-3 minuttia täydellä teholla.Basilikakääryleet sopivat tarjottavaksi lämpimänä alkuruokana tai kylmänä esimerkiksi cocktailpalana (jätä silloin kerma pois kastikkeesta).
Ursula Pelttari, Tuoreet mausteyrtit.

 

Borssikeitto

3 palaa häränhäntää
1,5 l vettä
2 oksaa lipstikkaa
4 oksaa timjamia
2 oksaa basilikaa
1/2 kg kaalia
3 punajuurta
1/4 selleriä
1 sipuli
1 dl smetanaa
suolaa
1 rkl silputtua basilikaa

Keitä häränhäntä kypsäksi suolalla ja yrtin oksilla maustetussa vedessä. Siivilöi liemi. Suikaloi kaali, kuoritut punajuuret- jätä puolikas punajuurta syrjään ja raasta se - selleri ja sipuli, lisää ne liemeen ja keitä kypsäksi. Irrota häränhäntäpaloista liha, silppua se ja lisää keittoon. Hauduta keittoa hetki, lisää raastettu punajuuri ja silputtu basilika äläkä keitä enää. Tarkista suola. Tarjoa smetanan kanssa.
Ursula Pelttari, Tuoreet mausteyrtit.

Basilikasuolattu kirjolohi

n 1 kg kirjolohifileetä
2-2 1/2 rkl karkeaa suolaa
2 tl hunajaa (+2 tl kuumaa vettä, jos hunaja on kovaa)
5-10 oksaa tai 4 rkl karkeaksi silputtua basilikaa
(1 rkl vodkaa)

Pane suolausastian pohjalle 1/2 rkl suolaa ja 1-3 oksaa basilikaa. Aseta kalafilee astiaan nahkapuoli alaspäin, ripota päälle tasaisesti karkea suola, sulata hunaja juoksevaksi kuumassa vesitilkassa (tai mikroaaltouunissa) ja tiputa 1 tl hunajapisaroita kalan pintaan- halutessasi lisäaromia tiputtele kalan pintaan myös 1/2 rkl vodkaa, peitä kalan pinta basilikanoksilla tai silputulla basilikalla. Käsittele toinen kalafilee samoin ja aseta se nahkapuoli ylöspäin ensimmäisen päälle. Ripota vielä kalojen päälle suolaa ja basilikaa. Pane päälle paino ja anna seistä viileässä n 1 vrk.
Ursula Pelttari, Tuoreet mausteyrtit.

Basilika-omenatorttu

Taikina:
250 g voita
300 g puolikarkeita vehnäjauhoja

Täyte:
150 g sokeroitua omenasosetta
1 dl silputtua basilikaa

Pinnalle:
250 g maitorahkaa
200 g kermaviiliä
1 kanan muna
2 rkl sokeria

Nypi voi ja jauhot taikinaksi ja painele se piirakkavuokaan niin, että taikina nousee myös reunoille. Paista pohjaa 250 asteessa noin 10 minuuttia. Levitä täytteeksi omenasose johon on sekoitettu basilika. Vatkaa kananmuna hajalle, sekoita se rahkan, kermaviilin ja sokerin kanssa ja levitä seos varoen tortun pinnalle. Paista kunnes pinta on hyytynyt ja saanut hiukan väriä; n.25 minuuttia 225 asteessa.
Ursula Pelttari, Tuoreet mausteyrtit.