Anisruoho, reseptit

Anisleivät Annemärta Borgenin tapaan

3 munaa
2 dl sokeria
noin 3 dl vehnäjauhoja
1 rkl rouhittuja aniksia
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri. Lisää jauhoihin anikset ja leivinjauhe. Yhdistä jauhoseos ja muna-sokeriseos. Nosta taikinaa nokareina leivinpaperille, ei liian tiheään. Paista kuumassa uunissa keskiosassa noin 7 minuuttia.

Aniksella maustetut porkkanat

Viipaloi porkkanat ohuelti ja viistoon. Pane sopivaan kattilaan. Kiehauta toisessa kattilassa hiukan vettä, nokare voita, 1 tl sokeria, 1 tl rouhittuja aniksia sekä suolaa ja pippuria. Kaada porkkanoiden päälle, nestettä on oltava niin että porkkanat peittyvät. Kiehauta porkkanat kunnolla. Nosta sitten kattila liedeltä ja anna seisoa 10 minuuttia. Kokeile porkkanoita haarukalla. Melkein kaiken nesteen pitäisi olla imeytynyt porkkanoihin, joiden pitäisi tuntua pureskeltavilta, ei pehmeiltä. Porkkanat sopivat lisukkeiksi kaiken paistetun kanssa.