Ahomansikka, reseptit

Ullan mansikkasalaatti

1-2 pientä kerää salaattia
4 dl mansikoita

Kastike:
1-1,5 dl hyvää kermaa
10 tuoretta basilikan lehteä suikaleina ta 2 tl kuivattuna
1-2 rkl omenaviinietikkaa
½ tl mineraalisuolaa
2-3 tl sokeria

Salaatinlehdet pestään, valutetaan ja paloitellaan käsin tai saksilla. Mansikat huuhdotaan ja valutetaan. Hyvin isot leikataan viipaleiksi, pienet puolitetaan. Metsämansikoita riittää pienempikin määrä.
Mansikat ja salaatinlehdet kerrostetaan kulhoon. Kastike sekoitetaan ja valutetaan salaatin pinnalle. Kastike ei saa olla kovin etikkaista. Syödään aterian alussa sellaisenaan tai raasteiden kanssa.
Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä - Hyvän olon keittokirja.

Ullan mansikka-voikukkasalaatti

6 dl suikaloitua kesäkaalia
4 dl suikaloituja voikukanlehtiä
2 dl mansikoita puolikkaina tai ahomansikoita kokonaisina

Kastike:
1 dl kermaviiliä
1 dl raejuustoa
½ dl kirvelisilppua

Voikukan lehdet leikataan suikaleiksi keskiruodin ympäriltä. Kaali- ja voikukkasuikaleet asetellaan kulhoon ja mansikat kaadetaan keskelle keoksi. Kastike sekoitetaan ja valutetaan vihreiden lehtien pinnalle.
Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä - Hyvän olon keittokirja.